inside out characters joy and anxiety

Mielenharjoittelijan ajatuksia Inside Out elokuvista

Pixarin Inside out elokuvat ovat erinomaisia. Ne ovat pystyneet sopivasti yksinkertaistaen ja viihdyttävästi tuomaan mielemme toiminnan valkokankaille.

Suosittelen näitä elokuvia ihan jokaiselle. Varsinkin jos katselun aikana miettii samalla omaa mieltänsä!

Tässä kirjoituksessa jaan ajatuksia ja nostoja Inside Out 2 – Mielen sopukoissa elokuvasta näin mielenharjoittelijan näkökulmasta.

Lukuaika 7 min

Kirjoituksen aiheet

Pään sisäiset hahmot hallitsevat elämäämme

inside out hahmot. pää tunteet ja anxiety

Inside out elokuvat havainnollistavat hyvin sen, että mehän olemme kooste erinäisistä ajatusmalleista, tunnereaktioista ja rooleista. Toisin sanoen olemme kooste erilaisista mielen puolista.

Elokuvan tunnehahmot vastaavat aika hyvin tietynlaisia tunnereaktioita ja ajatusmalleja. Kyseiset hahmot reagoivat tilanteisiin, laukaisten tunnereaktion, siihen liittyviä ajatuksia, valintoja sekä toiminnan. Välillä mielen eri puolet kinastelevat keskenään ihan kuten elokuvassakin. Itse käytän kurssilla ja blogeissa tästä kokonaisuudesta yksinkertaisesti sanaa ”mieli”.

Elokuvassa päähenkilö Riley on lähinnä näiden tunnereaktio/ajatusmalli -hahmojen vallassa. Ne määrittävät, miten päähenkilö ajattelee, tuntee ja toimii. Eikä hän itse oikein edes tiedosta tätä. Tämä on totta myös valtaosalle meistä, ellemme ole tutustunut jonkinlaiseen tietoisuusharjoitteluun. Esimerkiksi meditaatioon, mindfulnessiin, kognitiiviseen terapiaan tai vaikka stoalaisuuteen. Ilman tietoisuutta mielestämme olemme suuren osan ajastamme täysin näiden ”mielen hahmojen” ohjauksessa.

.. on täysin onnesta kiinni millaiset geenit on saanut ja millaiset kasvuolosuhteet on kokenut. Nämä tekijät pitkälti määrittävät miten taitavasti nämä "pään sisäiset" hahmot ohjaavat sinua..

Elokuvat ovat siis erittäin hyvä esimerkki, miltä ns. ”tavallinen” elämä ja mielenmaailma näyttää. 

Jännäähän tässä on se, että on täysin onnesta kiinni millaiset geenit on saanut sekä millaiset kasvuolosuhteet on kokenut. Nämä tekijät pitkälti määrittävät miten taitavasti ja viisaasti nämä ”pään sisäiset” hahmot ohjaavat sinua elämäsi eri tilanteissa.

Onneksi kuitenkaan menneisyys ja geenit eivät ole kohtalo. Voimme säännöllisellä mielenharjoittelulla muuttaa koko kuvion päälaelleen. Tästä kerron myöhemmin lisää.

Anxiety. Nykyaikamme suuri peikko

insidet out 2 elokuvan uudet hahmot
Anxiety kattaa tässä kontekstissa huolen, levottomuuden, hätäännyksen ja näistä kumpuavan tulevaisuuden kontrollin tarpeen.

Inside out 2:ssa päähahmo Riley siirtyy teini-ikään, jolloin aivojen etuotsalohko käy läpi suuria muutoksia. Elokuva esittelee uusia tunnehahmoja liittyen sosiaaliseen kontekstiin sekä tulevaisuuden ajatteluun. Uudet tunteet ovat ahdistus, kateus, nolostus, apatia/sarkasmi.

Erityisesti anxiety (ahdistus) voi kyseisenä ajanjaksona yliaktivoitua. Mielestäni suomenkielinen sana ahdistus ei ole hyvä termi kuvaamaan tätä tässä asiayhteydessä, koska kyseessä on kokonaisvaltaisempi asia. Anxiety tarkoittaa tässä kontekstissa ahdistuksen lisäksi myös levottomuuden, huolen sekä näistä kumpuavan tulevaisuuden kontrollin tarpeen. Tästä syystä käytän termiä anxiety.

Elokuvan opetus on, että jokaisella tunteella on roolinsa ja osansa, mutta ongelmia alkaa tulemaan, kun joku tunne saa tai ottaa liian suuren roolin mielessämme. Kuten anxietyn kanssa käy tässä elokuvassa.

Valitettavaa on, että useilla meistä anxietyllä (eli ahdistuksella, levottomuudella, huolella sekä kontrollin tarpeella), on aivan suuri rooli elämässämme. Sen negatiiviset vaikutukset ylittävät moninkertaisesti positiiviset. Haittaamme ylivahvalla kontrollin tarpeella omaa sekä läheistemme elämää. Esimerkiksi asioista voi silti pitää huolta, vaikka ei niistä koko ajan huolehtisi.

Varsinkin ahdistuksella on sellainen piirre, että mitä enemmän yrität sitä kontrolloida ja "korjata", niin usein se vain siitä voimistuu. 

Kyseessä on kuitenkin aika haastava ongelma. Ensinnäkin nykymaailman ja evoluution muokkaamen aivojemme yhteisvaikutus tarjoaa erittäin hedelmällisen maaperän suurelle anxiety peikolle. Lisäksi anxiety peikon tiedostaminen eri tilanteissa, ongelman rehellinen myöntäminen itselleen sekä sen muuttaminen on helpommin sanottu kuin tehty.

Varsinkin ahdistuksella on sellainen piirre, että mitä enemmän yrität sitä kontrolloida ja korjata, niin usein se siitä vain voimistuu. 

Paras lääke minkä itse tiedän anxietyn roolin muuttamiseksi hyvälle tasolle on meditaatio ja mindfulness. Näiden avulla voit kokonaan muuttaa suhtautumisesi huoliin, ahdistukseen sekä kontrollin tarpeeseen. Mindfulnessin oppiminen mm. mahdollistaa sen, että pystyt olemaan yhä paremmin OK anxietyn kanssa ilman että se oikeasti vaikuttaa vahvasti hyvinvointiisi tai valintoihisi. Pystyt yhä paremmin jättämään sen taka-alalle ja keskittymään asioihin, mitkä ovat oikeasti hyödyllisiä. Sieltä se itsekseen kyllä aina laantuu pois.

Lisäksi meditaatio opettaa kontrollista irti päästämistä ja olemaan täysin OK tulevaisuuden epävarmuuden kanssa. Mielemme suurimpia harhaluuloja on, että voisimme jotenkin oikeasti kontrolloida tulevaisuutta.

Ja kirsikkana kakun päällä pitempiaikaisen harjoittelun myötä mielesi ihan oikeasti rauhoittuu ja taustalla oleva ahdistus, huolestuminen sekä levottomuus vähenee merkittävästi.

Esimerkiksi itsellä kyseinen anxiety peikko ja sen tarve kontrollille oli aivan liian suuressa roolissa elämässäni ennen meditaation aloittamista. Mm. aidot rentoutumisen ja mielenrauhan hetket olivat erittäin harvinaisia hetkiä (en tätä asiaa itse silloin tiedostanut).

Minäkuva ja ydinuskomukset

inside out hahmot ilo ja suru ydinuskomusten keskellä
Elokuva myös havainnollisti hyvin kaikkein pahimman tilanteen. Tilanteen, jossa omaamme ydinuskomuksia, ettemme ole riittävän hyviä tai itsessämme on jotain perustavanlaatuisesti vikaa.

Elokuvassa suuressa roolissa on minäkuva ja sen muodostavat ydinuskomukset (jokainen valosäie tarkoitti uskomusta). Mutta mitä uskomukset oikein tarkoittavat? Niistä seuraavaksi muutama sana (uskomuksia käsitellään kattavasti kurssin moduulissa 5).

Uskomukset eivät ole fyysisen maailman totuuksia vaan suhteellisia totuuksia. Niiden totuus pitkälti perustuu siihen, koska uskomme niihin.

Uskomukset ja varsinkin ydinuskomukset ovat suurin hallitseva voima elämässämme. Ne pitkälti määrittävät, mitä koemme, tunnemme, ajattelemme ja miten toimimme. Meillä jokaisella on mahdollistavia (=auttavat meitä) sekä rajoittavia (=haittaavat meitä) uskomuksia. Uskomukset ovat kuin erittäin tehokas linssi tai suodatin, jonka läpi tulkitsemme maailmaa.

Elokuvan ydinopetus oli, että on omaa sekä muiden hyvinvointia tukevaa olla totuudenmukainen sekä kokonaisvaltainen käsitys itsestään. Eli omistaa monipuolinen ja rikas minäkuva sekä ydinuskomukset.

Elokuva myös havainnollisti hyvin kaikkein pahimman tilanteen. Tilanteen, jossa omaamme ydinuskomuksia, ettemme ole riittävän hyviä tai itsessämme on jotain perustavanlaatuisesti vikaa. Tällöin omasta elämästä voi tulla hyvin rajoittunutta tai on vaikeaa kokea mielenrauhaa ja onnellisuutta. Elämän kaikista mahdollisista saavutuksista huolimatta aina tuntuu siltä, että jotain puuttuu itseltä. Edessä on loputon puutteeseen perustuva oravanpyörä, jossa kärsivät myös läheiset.

Miten mielenharjoittelija suhtautuu minäkuvaansa?

Mielenharjoittelija on sisäistänyt sen asian, että minäkuva ja sen koostavat ydinuskomukset ovat lopulta tarinoita.

Mielenharjoittelija on sisäistänyt sen asian, että minäkuva ja sen koostavat ydinuskomukset ovat lopulta tarinoita. Niitä ei kannata ottaa liian vakavasti ja antaa liiaksi määrittää itseään.

Jokainen meistä on lopulta niin monimuotoinen olento, jota ei voi yksinkertaistaa näillä tavoin.

Suurin syy, miksi minäkuvamme pätee niin hyvin meihin on, että uskomme näihin ydinuskomuksiin. Havaitsemme maailmaa niiden läpi ja toimimme niiden mukaisesti. Uskomukset ovat monelta osin kuin itsensä toteuttavia ennustuksia. Tämä on erityisen totta rajoittavien uskomusten kanssa.

Senpä takia omia ydinuskomuksia kannattaa haastaa ja yrittää olla toimimatta niiden mukaan, jos ne eivät ole mahdollistavia sekä hyödyllisiä itselle ja muille.

Tämä muutosprosessi käydään yksityiskohtaisemmin läpi moduulissa 5, mutta lyhyesti sanottuna prosessi lähtee ensiksi siitä, että tulet tietoiseksi elämääsi ja minäkuvaasi määrittävistä ydinuskomuksista sekä pystyt havaitsemaan, miten nämä määrittävät ajatteluasi, tunnereaktiotasi, toimintaasi ja olemustasi.  Jo tämä pehmentää niiden ehdotonta otetta ja avaa uusia mahdollisuuksia.

Lisäksi sinulle avautuu mahdollisuus todistaa uskomusten ehdottomuus vääräksi niiden vastaisilla teoilla ja lopputulosten uteliaalla havainnoinnilla. Alat tarkoituksella ns. keräämään uusia “todisteita” näitä uskomuksia vastaan. Kyseiset uskomukset eivät olekaan välttämättä faktoja.

Suhtautumisen muutos omaan identiteettiin, minäkuvaan ja omiin uskomuksiin on yksi tärkeimpiä osa-alueita kokonaisvaltaisessa mielenharjoittelussa.

Miltä Inside Out 3 voisi näyttää?

kuva ilosta
... ajan myötä tuntien tietoisuuden sallivuuden, välittämisen, aidon uteliaisuuden sekä hyväntahtoisuuden, he alkaisivat luottamaan tähän.

Tässä hieman visiointia, miltä seuraava osa Inside Out 3 voisi näyttää (jätän hauskat ideat elokuvan tekijöille..).

Elokuvan päähenkilö Riley olisi jo nuori aikuinen, hän kokisi normaaleja nykynuoren ongelmia. Jotain tapahtuu ja hän alkaa elokuvassa meditoimaan ja harjoittelemaan mindfulnessia.

Harjoittelun myötä Riley tulisi tietoiseksi mielen hahmoista. Elokuvassa tämä tarkoittaisi, että mielen tunnereaktiohahmojen keskuuteen tulisi tietoisuus joko uutena “hahmona” tai koko mielen kattavana olentona. 

Tietoisuus havaitsee selkeästi, miten tunnereaktiohahmot reagoivat, mitä he viestittävät ja kuinka he haluavat toimia. Tarpeen vaatiessa tietoisuus puhuisi hahmoille antaen uudenlaisia ja viisaita perspektiivejä eri tilanteisiin. Esim. viha tai pelko kestäisivät paljon vähemmän aikaa, koska he ymmärtäisivät lopulta itsekin, ettei heidän reaktioissa ole usein mitään järkeä. Lisäksi tietoisuus voisi halutessaan yliajaa tunnereaktioiden haitalliset impulssit toimia tietyllä tavoin.

Tunnereaktio-olennot ehkä ensiksi vastustaisivat tätä uutta “perspektiiviä”, mutta ajan myötä tuntien tietoisuuden sallivuuden, uteliaisuuden sekä hyväntahtoisuuden, he alkaisivat luottamaan tähän. Tunnereaktiot tuntisivat voivansa vapaasti ilmaista itseään, koska he tietävät etteivät silti ole harmiksi päähenkilölle. Rileyn tietoisuus kyllä katsoo kokonaisuuden perään.

Toisin sanoen harjoittelun avulla menneisyys ja geenit ja näistä kumpuavat mielen sisäiset hahmot eivät ole enää ajajan penkillä. Ne ovat enemmänkin tietolähteitä ja oppilaita, joita voimme ohjata sekä muuttaa parempaan suuntaan. 

Ajan kuluessa, kun tunnereaktiot saavat uudenlaista palautetta tietoisuuden viisaassa ohjauksessa, myös ne alkavat muuttumaan yhä viisaampaan ja parempaan suuntaan. Toisin sanoen Rileyn aivot sekä mielen oletustoiminta muuttuisivat pikkuhiljaa yhä enemmän omaa ja muiden hyvinvointia tukevammaksi.

Tämänkaltainen elokuva kuvaisi hienosti, että tärkeimpiä pointteja mielenharjoittelussa on muuttaa omaa suhtautumistaan näihin mielen hahmoihin ja saada tietyllä tavalla valtaa nähdä asioita eri perspektiiveistä, toimia tarvittaessa eri tavalla sekä lopulta muuttaa näitä hahmoja parempaan suuntaan. Toisin sanoen harjoittelun avulla menneisyys ja geenit ja näistä kumpuavat mielen sisäiset hahmot eivät ole enää ajajan penkillä. Ne ovat enemmänkin tietolähteitä ja oppilaita, joita voimme ohjata sekä muuttaa parempaan suuntaan. 

Toivon koko sydämestä tämmöinen elokuva tulisi ulos, joka laittaisi meditaation sekä mindfulnessin ihan kunnolla maailmankartalle 😊

Moi, olen Joni. Olen meditoinut säännöllisesti noin yhdeksän vuoden ajan ja aktiivisesti hakenut sekä kokeillut eri suuntia sen kanssa. Samalla olen opiskellut aihepiiriä erittäin laaja-alaisesti. Olen tullut siihen lopputulokseen, että meditointi on yksi tärkeimmistä asioista, mitä kukaan voi tehdä itsellensä ja muille. Sillä on ollut käänteentekevä positiivinen vaikutus omaan elämääni ja niin voi olla sinunkin.

Muita kirjoituksia
Kiinnostaako aihe? Tilaa opettavaiset tietoiskut sähköpostiisi

Liity nopeasti kasvavaan joukkoon (jo yli 1300) ja tilaa parhaat tietoiskut ja vinkit mielenharjoittelusta sähköpostiisi. Tilaamalla saat ensimmäisenä tiedon sähköpostiisi uudesta kirjoituksesta. Uusi kirjoitus julkaistaan noin kuukauden välein.

Samalla saat myös linkin saunameditaatioon, jonka avulla voit rikastaa omaa saunakokemustasi. Suosittelen kokeilemaan!

Oletko kiinnostunut oppimaan lisää meditaatiosta ja haluat henkilökohtaisesti päästä kokemaan, mitä se oikein on?

Oletko kiinnostunut tietämään, kuinka meditaation saa upotettua kiireelliseen elämään ja kuinka voit muodostaa siitä kestävän tavan?

Yksi helppo tapa tähän on aloittaa aloitameditaatio.fi videokurssi ilmaiseksi, jonka aikana opit meditoinnin perusteet. Opit syvällisemmin, mitä meditaatio oikein tarkoittaa ja miksi sitä kannattaa tehdä. Opit kuinka saat muodostettua siitä päivittäisen tavan.

Scroll to Top

Tarvitsetko apua stressin tai huoliajatusten kanssa? Lataa ilmainen opas.

Etkö saa tehtyä meditaatiota säännöllisesti?

Opi 30 minuutin ilmaisella minikurssilla, kuinka rakennat meditaatiosta kestävän tavan elämääsi.