Ennen oli vain minä, nyt minä ja mieleni
Itse uskon totuuteen ja sen voimaan. Uskon, voimme tehdä parempia valintoja, elää parempaa elämää ja lopulta olla onnellisempia, mitä paremmin ymmärrämme, kuinka asiat OIKEASTI ovat itsessämme ja kokemuksessamme. Meditaation perimmäisenä tarkoituksena on toimia tehokkaana keinona tässä omakohtaisessa tutkimusmatkassa.
Yksi ensimmäisistä kokemistani totuuksista oli, en olekaan niin itsenäinen kuin luulin.
Ennen elämääni eli yksi henkilö: minä, Joni. Meditaation myötä aloin kuitenkin näkemään yhä selvemmin, miten minussa on itsenäisesti toimiva tyyppi, joka tekee vähän mitä lystää. Minulla on pään sisällä kämppäkaveri, joka on kanssani läsnä joka hetki ja puhuu aika lailla koko ajan!
Kerron kirjoituksessa, mitä erilaisia puolia olen huomannut tästä uudesta elämänkumppanista sekä miten meditaatio on muuttanut elämistä sen kanssa. Uskon, että löydät tästä jotain mielenkiintoista myös sinulle.
Lukuaika 9 min
Elämä pelkän itseni kanssa
Muistan hyvin elämäni ennen meditaatiota.
Toimin käytännössä sen mukaan, kuinka tunsin ja ajattelin kussakin hetkessä. Minä olin vain minä ja sen mukaan edettiin.
Totta kai usein tuli käytettyä harkintaa ja aina välillä tuli kiisteltyä pään sisällä, miten pitäisi toimia. Silti liikkumavara oli ainoastaan sen sisällä, että mitä satuinkaan ajattelemaan kussakin hetkessä. Ajatukseni olivat pitkälti todellisuuteni ja myös minuuteni. Ajatteluni oli yhtä kuin minä.
Tiedostamaton käsitykseni oli, että minulla oli jo täydellinen sananvalta siihen, miten toimin ja ajattelen kussakin hetkessä. Sen takia mahdollisuus kävi hyvin harvoin mielessä, etten kuuntelisikaan ajatuksiani tai toimisi sen mukaan, miten päätän toimia. Asiat olivat kuin olivat.
En siten ollut kovin utelias itseäni kohtaan. Vain hyvin harvoin mietin, miksi ajattelen näin kun ajattelen? Toistuuko ajattelussani tietyt kaavat? Mistä nämä ajatukset ovat itseasiassa peräisin? Voisinko ajatella ihan muulla tavoin?
Toivotetaan tervetulleeksi uusi hahmo! Mieli
Kun olin meditoinut sekä arkiharjoitellut jonkin aikaa, kävi aika nopeastikin ilmi, että oikeastihan minussa on tämmöinen itsenäisesti toimiva hahmo / tyyppi / prosessi. Kutsun sitä nimellä Mieli.
Se oli kuin uuden elämänkumppanin esittely omaan elämään. Mitä enemmän harjoittelin mieltäni, sitä ilmiselvemmäksi kävi, kuinka päässäni puhuu lähes taukoamattomasti tämmöinen pään sisäinen kämppäkaveri.
Harjoittelun myötä itsenäisen ajattelun ”illuusio” alkoi murenemaan. Koin yhä selkeämmin, että mielenihän se siinä vaan automaattisesti höpöttää ja minulla on siihen erittäin vähän oikeasti sananvaltaa, mitä se päättää sanoa tai tuntea missäkin hetkessä.
Ajan myötä aloin tutustumaan yhä paremmin kämppäkaveriini ja havainnoimaan, miten se reagoi ja toimi eri tilanteissa. Havaitsin, että tämä Mieli on nimittäin kiinnostava kaveri.
Se ensinnäkin puhui lähes jatkuvasti. Se kommentoi ja arvioi jatkuvasti, mitä havaitsen ympäristöni. Esim. mistä se pitää ja mistä se ei pidä. Ison osan ajasta se ajattelee ihan jotain muuta, mikä oikeasti olisi relevanttia kyseisessä hetkessä.
Toiseksi olen huomannut, että Mieli pohjimmiltaan usein kyllä tarkoittaa hyvää. Se haluaa vain varmistaa kaikin keinoin, että pysyn turvassa. Homma vaan aina joskus lähtee lapasesta ja turvallisuudesta huolehtiminen menee yli. Silloin siinä kärsii onnellisuus ja hyvinvointi. Sen takia mm. mieleni stressaa ja huolestuu asioista liian herkästi ja vastustaa lähtökohtaisesti kaikkia muutosta. Se haluaa pitää asiat ennallaan.
Lisäksi minulle tuli yhä ilmiselvemmäksi, miten Mieleni toimii lähes aina perustuen:
- Geneettisiin synnynnäisiin taipumuksiin
- Elämänkokemuksiin
Esimerkiksi erittäin moni mieleni kokema epävarmuus kumpuaa selkeästi lapsuuden tai nuoruuden kokemuksista. Mielen ylihuolehtivaisuus ja stressiherkkyys kumpuaa evoluutiosta, kun kuolemanvaara oli ihmislajin kehittyessä oikeasti läsnä. Lisäksi mielelläni on aika itsepäinen luonne, mikä ei kaikissa tilanteissa ole edullista.
Mieleni monet puolet
Mitä paremmin aloin tutustumaan Mieleeni, aloin yhä selvemmin näkemään, miten paljon sillä on eri puolia ja rooleja. Vähän kuin sivupersoonia. Tuntuu kuin mielessäni olisi sisäinen perhe (Internal Family System-malli kuvaa asiaa hyvin).
Riippuen aina tilanteesta ja ajanhetkestä, eri puolet ovat enemmän äänessä kuin toiset. Tässä muutama nosto mieleni eri puolista, jotka aina välillä tuottavat haasteita:
- Huolestuja puoli: Tämä puoli kehittelee vaikka millaisia skenaarioita, mitä voi tapahtua tai mennä pieleen. Riskien tunnistamisessa itsessään ei ole mitään väärää, mutta usein tämä puoli lähtee ihan käsistä. Välillä ihmettelen, mitä kaikkea se voi keksiä ja spekuloida. Ja se ei koskaan muista, miten > 99% synkistä ennustuksista eivät koskaan toteudu.
- Johtopäätöksiä tekevä puoli: Tämä puoli haluaa tuntea tietävänsä. Kun se tietää vastauksen se saa siitä palkinnon. Sillä ei ole väliä, onko vastaus oikeasti totta vai ei. Välillä vaikka riittävää faktaa ei ole tarjolla, mieli yhdistää datapisteitä, kehittää johtopäätöksen ja uskoo olevansa vahvasti oikeassa. Tämä on se ”minä tiedän” -puoli, joka ei ole avoin sille, ettei se ehkä tiedäkään.
- Laiska puoli: Tämä puoli ei halua nähdä mitään vaivaa, vaikka se olisi hyväksi pidemmän päälle. Se haluaa vain viihdyttää itseään ja tehdä kaikesta mahdollisimman helppoa. ”Nääh, ei jaksa nyt” jne.
- Kontrolloiva puoli: Tämä puoli haluaa että asiat menevät just eikä melkein kuten se haluaa. Silloin kun se on liikaa äänessä, niin seuraamuksena usein on ihan turha stressi sekä ihmisten haitallinen mikromanagerointi.
- Bullshit puoli: Mieleni tykkää harrastaa välillä itsepetosta. Niin sanottua Bullshittia. Se voi olla erittäin puolueellinen ja sen on vaikea myöntää asioiden todellista laitaa. Varsinkin jos se implikoisi jotain ei-niin-kivaa minusta ja omasta toiminnasta.
Mielelläni on lukemattomia muitakin puolia. Mikäänhän näistä puolista ei ole itsessään paha tai huono juttu. Ne muuttuvat ongelmaksi silloin, jos niillä on liian kova ote ja vaikutusvalta minuun.
Olen itse ollut onnekas, ettei minulla ole koskaan ollut kovin voimakkaan ilkeää puolta itseäni tai muita kohtaan. Silti joskus sekin voi päästä kovaan ääneen. Onneksi kuitenkin sen puolen juttelut pystyy nykyään ottamaan paljon kevyemmin. Lisäksi omaan itseensä ja muihin on helpompi suhtautua ymmärtäväisemmin, kun ymmärtää, että Mielihän se on vain yrittänyt parhaansa niillä eväillä, mitä sille on annettu.
Lisäksi harjoittelun myötä olen löytänyt uusia hienoja puolia mielestäni, jotka ovat olleet piilossa ja eivätkä ole saaneet ääntänsä kuuluviin. Esimerkiksi vahva välittäminen, luovuus, luonnon arvostaminen jne.
Miten tämä näkyy positiivisesti elämässäni
On vaikea jotenkin edes itsekään käsittää, miten ison muutoksen tämä näkökulman vaihtuminen on tehnyt elämääni. Tuntuu siltä, että oli elämä ennen meditaatiota ja elämä sen jälkeen. Elämä on vain aika erilaista.
Ehkä parhaiten omalla kohdallani tiivistän tämän sanaan vapaus. Elämässä on ihan uudenlaista vapautta, kun oman kämppäkaverin toiminnasta voi olla selkeän tietoinen, eikä se enää samalla tavalla määritä omaa hyvinvointiani ja toimintaani 99 prosenttisesti.
Elämästäni on tullut laajempaa, kun muuten olisin helposti kuvitellut sen menevän kapeampaan päin vanhetessani. Tämä sisäinen kämppäkaveri nimittäin hyvin usein tykkää vahvistaa itse itseään ja todistaa itsensä oikeaksi.
Sen sijaan, että vain toistaisin mieleni opittua toimintaa ja kaivaisin mieleni opittuja uria syvemmäksi vuosi vuodelta, olen pystynyt tähän mennessä tekemään jo paljon uusia uria ja täyttämään vanhoja.
Mielenharjoittelun myötä on tullut mahdolliseksi yhä useammin nähdä, jos joku mielen puolista ottaa liian isoa roolia. Harjoittelun myötä on yhä helpompaa olla aina uskomatta tai tottelematta, mitä kämppäkaverini suoltaa.
Konkreettisesti tämä tarkoittaa, että Mielen vanhojen ajatustarinoiden kyseenalaistamista ja uusien parempien tarinoiden luomista.
Esimerkki 1: Asia on näin VS. Ehkä en tiedä, miten asia on tai mihin se voi muuttua.
Esimerkki 2: Stressaan tätä asiaa hetkestä toiseen VS. Onko tässä stressaamisessa mitään järkeä? Mikä on pahinta, mitä oikeasti voi tapahtua?
Se myös tarkoittaa uudenlaista suhtautumista omiin tunnereaktioihin, mielihaluihin ja toimintaan. Tässä esimerkkejä:
Esimerkki 3: Olen suuttunut ja minulla on oikeus olla suuttunut VS. onko tämä suuttumus oikeasti hyväksi minulle tai muille?
Esimerkki 4: En kehtaa tai uskalla tehdä asiaa x VS. Miksi en tekisi? Mitä hävittävää ja voitettavaa oikeasti on isossa kuvassa?
Kun en ole yhtä kuin ajatukseni, tunnereaktioni tai mielihaluni, niin näiden kyseenalaistaminen on mahdollista yhä useammin silloin kun se on tarpeen. Perspektiivin muutos on tehnyt niin suuren merkityksen.
Loppusanat
Tämä sisäinen kämppäkaveri, ei ole vain uniikki harvoja ihmisiä koskeva asia, vaan se on osa yleistä ihmisyyttä ja totta meille kaikille. Mielenharjoittelun avulla jokainen meistä voi myös kokea samankaltaisen näkökulman muutoksen.
Sen avulla voimme tulla yhä tietoisemmaksi, mitä Mieli tekee ja mistä asioista se on vastuussa.
Sen myötä voimme muuttaa suhdettamme siihen. Sen sijaan, että Mielesi tiedostamattomasti olisi hallitsijasi, niin siitä tulee yhä enemmän avustajasi ja kumppanisi.
Mielesi ei ole täydellinen kumppani ja usein sen kanssa voi olla varsin haastavaa. Mutta mielenharjoittelun myötä opit taidot ohjata kumppaniasi yhä taitavammin näissä tilanteissa.
Ja pikkuhiljaa tämä sisäinen elämänkumppanisi palvelee yhä paremmin sinua ja muita.
