Lentokenttähavaintoja ihmismielestä
Olin taannoin suurella kansainvälisellä lentokentällä. Lähtöportilla lentoa odotellessa päätin tehdä pikku kokeilun: Olla mindful, havainnoida kanssaihmisiä ja antaa ajattelun virrata vapaasti omia polkujaan.
Kirjoituksessa jaan muutamia havaitsemiani asioita ja niihin liittyviä pohdintojani. Itseäni nämä auttavat muistamaan näitä tärkeitä perusperiaatteita elämässäni. Ehkäpä nämä vaikuttavat jollain hyvällä tavalla myös sinunkin ajatteluusi? Ja ehkäpä tunnistat samankaltaisia asioita myös itsessäsi tai läheisissäsi?
Lukuaika 5 min
Havaintoni ihmisistä ja heidän käyttäytymisestään
Ensiksi haluan sanoa, että seuraavat huomiot ja ajatukset olivat enemmänkin vallitsevia teemoja, kuin joka ikisen kohdalla vallitsevia totuuksia. Toiseksi havainnoinnissani oli myös oma subjektiivinen linssi välissä. Enhän minä oikeasti voi tietää, mitä ihmiset mielensä sisällä kokee. Lisäksi mieleni varmasti poimi herkemmin asioita, jotka ovat linjassa käsityksieni kanssa kuin vastaan. Aito videokamera havainnointi on käytännössä mahdotonta.
Lisäksi näihin huomioihin ei kannata suhtautua siitä näkökulmasta, että ne olisivat jotenkin hirveitä asioita tai tarkoittaisivat, että kenessäkään olisi mitään vikaa. Kaikki näistä ovat ihmismielen normiolemusta. Esimerkiksi itselleni nämä ovat erittäin tuttua juttua.
Moni vaikutti stressaantuneelta
Vaikka valtaosa näytti loma- eikä työmatkalaisilta, silti moni oli selkeästi stressaantunut. Luulisi kuitenkin, että asia olisi päinvastoin. Tuntisi joko innostusta tulevasta lomamatkasta, tai tyytyväisyyttä juuri tapahtuneesta lomasta ja sen muistoista.
Mutta jotenkin mieli haluaa stressata näissä hetkissä usein ihan turhanpäiväisistä asioista. Esimerkiksi: ”Toivottavasti kyyti järjestyy helposti perillä.”, ”Toivottavasti laukkua ei hukata”, ”Loma loppuu jo viikon päästä” jne.. Annamme kuin vähän turhaan mielemme stressata itseämme ja ryövätä meiltä levollisuuden ja tyytyväisyyden.
Entä jos vain valitsisimme, ettemme kelaisi näitä asioita. Mikä oikeasti on niiden hyöty juuri siinä hetkessä?
Ja huom! en puhu tässä nyt esimerkiksi vahvasta lentopelosta. Siinä pätee hieman eri säännöt ja siitä irti pääseminen voi vaatia paljonkin työtä oman mielensä kanssa.
Kärsimättömyys oli käsinkosketeltavaa
Oli jännä huomata, miten moni oli kärsimätön. Jalka naputti lattiaa ja känny otettiin esille katsoen aikaa vähän väliä: ”Kauan tässä vielä menee?” Kärsimättömyys vei käytännössä kaiken huomion ja huomasi, miten ihmiset eivät nauttineet olostaan.
Tämä on toisenlainen esimerkki itsetuotetusta psykologisesta murheesta. Vaihtoehto tälle voisi olla vain OK todellisuuden kanssa. Nauttia odotusajasta tai käyttää aika paremmin muuten hyödyksi.
Kännykkä - hell of a drug
Ehkä yleisin näky oli se, että henkilön silmät olivat nauliutuneet kännykän ruutuun ja sormi kävi ruudulla vähän väliä. Nykyään itsensä viihdyttäminen tapahtuu jatkuvasti. Pelkkä oleminen on kadonnut.
Mietin, miltähän ihmisen toiminta lentokentillä näytti 20 vuotta sitten? En itse muista. En silloin kiinnittänyt asiaan huomioita.
Olisi kyllä kiva tietää. Oliko silloin enemmän juttelua ja keskustelua? Oliko enemmän sitä, että ihmiset pohtivat ja reflektoivat asioita päänsä sisällä?
En tiedä, mutta näin veikkaan. Lisäksi veikkaan myös, että siihen aikaan viihdytyksen muoto oli ensisijaisesti fyysisten kirjojen lukeminen (mikä on parempaa touhua aivoillemme ja mielemme).
Sosiaalinen vuorovaikutus - What a great drug
Ihmiset, jotka juttelivat keskenään asioista, näyttivät keskimäärin tyytyväisemmiltä, iloisemmilta ja kevyemmiltä. Olemme sosiaalisia eläimiä.
Vaikka tätä emme usein itse tiedosta tai jopa usko, niin me voimme keskimäärin paremmin, jos olemme olleet suorassa (face-to-face) vuorovaikutuksessa kanssaihmisten kanssa, kuin että olisimme yksin ruudun kanssa.
Esimerkiksi huomaan kuinka itselle tulee liiallisen ruutuajan jälkeen jollain lailla tyhjä ja merkityksetön olo. Kun taas positiivisesta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta olo on usein kevyempi ja on helpompi hymyillä.
Yksi ihminen meditoi! (ehkä)
Usean sadan ihmisen joukosta näin yhden ihmisen istuvan silmät kiinni, joka ei näyttänyt nukkuvan. Eli hän ehkä meditoi! (Toivottavasti jotkut myös meditoivat silmät auki tai harjoittelivat mieltänsä muuten 🤞)
Tämä kertoo osaltaan siitä, miten meditoiminen on vielä suhteellisen harvinaista ainakin kodin ulkopuolella. 20 minuutin lentokoneen odotteluhan olisi nimittäin aivan otollisin hetki meditoida! Ehkäpä 10 vuoden kuluttua meditoijia näkyy odotustilanteissa jo sankoin joukoin, eikä kännykkä dominoi ajanvietettä.
Yhteinen ihmisyys
Lentokentällä näkee ihmisiä ihan joka puolelta maailmaa. On siistiä huomata, vaikka yksilötasolla meissä on paljon eroja, olemme kuitenkin pohjimmiltaan myös niin samanlaisia.
Riippumatta kulttuurista samat asiat stressaa tai naurattaa, suloisia lapsia katsotaan suurella lämmöllä jne. Myös eri persoonallisuudet löytyvät riippumatta kulttuurista: Jotkut puhuvat jatkuvasti, jotkut haluavat olla hiljaa omissa oloissaan jne. Ei ole väliä, mistä päin ollaan.
Tämän muistaminen jotenkin itsellä lämmittää sydäntä, antaa toivoa tulevaisuuden suhteen ja laittaa hymyilemään tuntemattomille.
Elämä koostuu pikkuhetkistä
Varmasti suurin osa on samaa mieltä, että osa havaitusta toiminnasta ei ole välttämättä hyväksi, jos niitä toistaa elämässään liiaksi. Varsinkaan jos oma sekä muiden onnellisuus ja mielenrauha ovat tärkeitä asioita.
On tärkeä ymmärtää, että vaikka nämä huomiot olivat lentokentältä, niin aivot ja mieli toimivat sillä tavalla, mihin ne ovat tottuneet. Asiat heijastuvat ja ilmenevät vähän joka puolelle elämää. Jos olet kärsimätön lentokentällä, olet kärsimätön todennäköisesti muulloinkin.
Oma kokemukseni tukee tätä. Itse ennen mielenharjoittelua toimin jatkuvasti näiden mallien mukaisesti. Nykyään onneksi paljon harvemmin. Tällä on ollut selkeä positiivinen vaikutus kokonaisvaltaisesti elämänlaatuuni. Koko elämämme on lopulta vain eri elämänhetkiemme summa.
Loppusanat - Pari sanaa muutoksesta
Miksi ihmiset toimivat ei-hyödyllisillä tavoilla näissä tilanteissa? Miksi he tekevät niin itselleen? Miksi minä tein / yhä teen näin itselleni?
Valtaosa meistä on identifioitunut (=sulautunut) lähes jatkuvasti oman mielensä ajatus- ja toimintamalleihinsa. Olemme ns. oman ajattelumme lumoissa. Se on oletustilamme. Tällöin ei ole edes vaihtoehtoa toimia toisin, kuin mielemme on tottunut toimimaan.
Tietoisuus on siis aina se ensimmäinen esiehto näiden asioiden muuttamiselle. Meidän on pystyttävä vähän kuin ”heräämään” toiminnastamme ja kyseenalaistamaan sitä tarvittaessa.
Lisäksi on tärkeä ymmärtää, että vaikka sattuisit olemaan tietoinen toiminnastasi se ei välttämättä riitä. Mielesi voi silti haluta toimia sen mukaisesti; Esimerkiksi olla kärsimätön. Voit esimerkiksi tuntea olevasi oikeutettu olemaan kärsimätön.
Meidän mieli kun oletuksena haluaa pitää kiinni asioista, mihin se on tottunut: Totutuista ajatus- ja toimintamalleista. Silloinkin kun niissä ihan oikeasti ei ole järkeä. Mielihän on erittäin hyvä perustelemaan ajatuksillaan itselleen, miksi toimia sen tahdon mukaisesti.
Mikä tähän auttaa?
Yritä olla tietoinen myös tästä mielen piirteestä ja kyseenalaista ensimmäiset mielihalusi toimia jollain tavalla.
Yritä siis parhaasi mukaan olla tietoinen ja päästää irti epähyödyllisistä toimintamalleista. Yritä valita uusilla tavoin. Yritä ajatella uusilla tavoin.
Tämä on usein helpommin sanottu kuin tehty. Paras tapa auttaa tässä itseänsä on harjoitella tietoisuutta sekä irti päästämisen taitoa. Ja harjoittelu on helpoin aloittaa ns. suljetussa ja kontrolloidussa ympäristössä meditoimalla.
Jos olet kärsivällinen meditoidessa, tulet olemaan myös kärsivällinen lentokentällä.
