Ensimmäinen podcast - Kokemukseni ja siinä nousseet haasteet
Olin jonkin aikaa sitten vieraana Aaro Huttusen “Saavutus” -podcastissa puhumassa meditaatiosta. Podcastissa puhuminen oli itselleni aika iso ja täysin uusi juttu.
Kyseessä oli monella tavalla aika haastava tilanne. Tästä syystä tämä oli oiva tilaisuus jakaa havaintojani sekä tuoda lisäkonkretiaa siihen, miten mielenharjoittelu voi auttaa elämän eri tilanteissa.
Lukuaika 8 min
Taustaa tarinalle
Mieleni tarve kontrolloida
Minulla on ollut aina vahva tarve pystyä kontrolloimaan, eli hallitsemaan vahvasti, kokemaani tilannetta. Tämä piirre on tullut todennäköisesti vanhemmiltani. Muistan, kuinka paljon lapsuudessani huolehdittiin, jotta asiat menivät juuri niin kuin oli ajateltu.
Meditaatio ja mindfulness ovat auttaneet itseäni paljon kontrolloinnin suhteen. Pystyn olemaan paljon rennommin päivittäisissä tilanteissa sekä olemaan yhä useammin sen kanssa OK, että homma ei olekaan 100%:sti hallussa. Tämän myötä voin nauttia hetkistä enemmän sekä olla läsnä olevampaa seuraa muille.
Mutta nämä asiat muuttuvat palanen kerrallaan, kuten podcast-kokemus hyvin näytti. Siinä kontrollin tarve tuli erittäin vahvasti takaisin pintaan. Podcast on nimittäin hyvin erilaista, kuin mihin olen tottunut. Podcastissa ei pysty tekemään lukemattomia rework- ja iteraatiokierroksia. En voinut hioa lopullista lopputuotosta, kuten voin tehdä videoissa ja omissa esityksissäni. Podcast on enemmän soljuva keskustelu kuin pitkälle valmisteltu esitys.
Lisäksi kamppailen välillä perfektionismin kanssa. Oma itse on yleensä se tarkin kriitikko ja mieli hyvin helposti huomaa kaikki puutteet, mitä muut eivät todennäköisesti edes huomaisi.
Kerron kirjoituksessa myöhemmin, miten nämä asiat tulivat esiin.
Sananen epävarmuudesta
Epävarmuus on iso osa elämäämme. Esimerkiksi, jos et tunne kontrolloivasi tilannetta, tällöin koet usein jonkinasteista epävarmuutta.
Tämä pätee aika lailla asiassa kuin asiassa, varsinkin jos kyseessä on tärkeä tilanne: Esimerkiksi esiintymiset, vaikeat keskustelut, työhaastattelut, treffit jne. Mieli tuntee epävarmuutta ja alkaa esimerkiksi jännittää.
Yleensä varmuuden tai luottamuksen tunne tulee vasta, kun olet harjoitellut tarpeeksi kyseistä asiaa. Eli sinulla on riittävästi kyseisestä asiasta kokemusta ja toistoja.
Näiden tilanteiden lisäksi tulevaisuus pitää aina sisällään epävarmuutta.
Emilia Kujala tiivisti hyvin Ylen artikkelissa, kuinka iso osa meistä on erittäin allergisia epävarmuudelle, vaikka siitä on mahdoton päästä eroon. Tästä elämän faktasta huolimatta haemme varmistusta asioihin loputtomasti. Se yleensä johtaa aiheen vatvomiseen ja murehtimiseen, jolloin luomme kokemukseemme ns. uusia epähyödyllisiä ”kerroksia”. Ne usein ilmenevät stressinä tai ahdistuksena.
Pääpointti on, että asioista kannattaa kyllä pitää huolta, mutta turhassa vatvomisessa tai ylikontrolloinnissa ei ole järkeä. Me itse sekä läheisemme maksamme siitä ihan liian kovaa hintaa vs. mitä hyötyä siitä saamme.
Epävarmuuden pakollisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen on se ensimmäinen tärkeä askel. Toinen tärkeä askel on oppia käytännön taidot olemaan epävarmuuden kanssa ja sietämään sitä. Epävarmuudesta ei tarvitse koskaan oppia pitämään, mutta mielenharjoittelun avulla pystyt olemaan sen kanssa yhä enemmän OK. Silloin se vaikuttaa yhä vähemmän päivittäiseen hyvinvointiin, läsnäoloon sekä omiin valintoihin.
Mutta mennään nyt seuraavaksi itse tarinaan.
Kokemukseni ennen podcastia
Odotusaika ennen podcastin nauhoittamista meni hyvin, mistä yllätyin positiivisesti. Ennen vanhaan aloin yleensä stressaamaan tilanteesta eri tavoin pitkin päivää jo ainakin viikko etukäteen. Odotusaika ei siis ollut koskaan mukavaa ja usein se oli pahin osa koko kokemuksessa.
Nyt kuten stressiä käsittelevässä kirjoituksessa kerroin, mieleeni ei enää tule samalla tavalla pakkosyötöllä ajatuksia tulevaisuuden asiasta, vaan asian ajattelu on yhä enemmän omissa käsissä. On yhä helpompaa keskittyä siihen asiaan, mikä merkkaa juuri siinä hetkessä.
Ja silloin kun mieleeni puski välillä epävarmuutta ruokkivia ajatuksia, pystyin aika nopeasti tulemaan tietoiseksi tästä. Huomasin, miten tämä alkoi luomaan asian ympärille uusia murehtimisen kerroksia ja alkoi tuottamaan kehossani stressiä ja jännitystä. Pystyin aika hyvin arvioimaan näiden ajatteluketjujen hyödyllisyyttä ja tarvittaessa päästämään niistä irti ja siirtämään huomioni takaisin enemmän hyödyllisiin asioihin.
Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etten olisi valmistautunut podcastiin ja ajatellut sitä. Minulla oli etukäteen suunnitellut ajankohdat, jolloin tein riittävän valmistautumisen.
Sitten kun nauhoitus oli vain muutamien hetkien päässä, aloin kokemaan aika vahvaa jännityksen tunnetta, joka tulee itselleni aina, jos olen tekemässä jotain uutta ja tärkeää.
Muistan yhä, miten ennen mielenharjoittelua jännityksellä oli kauhea ote itseeni. Se tuntui niin epämiellyttävältä ja hetket ennen tilanteita eivät todellakaan olleet niitä mukavia hetkiä elämässäni. Tämän takia näitä tilanteita tuli usein vältettyä, vaikka ne olisivatkin olleet hyväksi isossa kuvassa. Tällä kerralla minulla oli kuitenkin apuna harjoitetut mindfulness-taidot ja sisäistetyt ohjeet tilannetta varten.
Voimme nimittäin purkaa epämiellyttävän asian kokemuksessamme erilaisiin palasiin. Tällöin suhtautuminen siihen muuttuu ja sen tietynlainen voima ja määräysvalta vähenee. Esimerkiksi kyseinen jännitys koostui kehossa olevasta fyysisestä tuntemuksesta (=vatsanväänne ja paine mahassa), tunnesävy-komponentista (=epämiellyttävä) sekä ajatuksista, mitä tunne herätti. Tämän myötä pystyin näkemään, ettei se itse tunne ole oikeasti niin kauhea asia, vaan kauhean siitä tekee oma suhtautuminen ja ajattelu. Pystyin höllentämään suhtautumiseni ja ajatteluni “otetta” ja totuutta. Tällöin pystyin hyväksymään jännityksen tunteen ja olemaan OK sen kanssa.
Epämiellyttävien asioiden käsittely tällä tavalla ei ole helppo taito, mutta harjoittelun myötä on mahdollista käsitellä yhä haastavimpia asioita.
Lisäksi jännityksen fysiologinen reaktio on itseasiassa aika lailla sama kuin innostuneisuudessa. Pystyin aika hyvin muuttamaan suhtautumiseni tunteeseen siten, että koin yhä enemmän innostuneisuutta jännityksen sijasta. Tässä auttoi, että kiinnitin huomiota tarkoituksella näkökulmiin, mitkä innostivat. Esimerkiksi:
”En ole koskaan tehnyt tämmöistä ja taas uusi elämän kokemus. Siistiä päästä keskustelemaan aiheesta, mikä auttaa muita ja on lähellä omaa sydäntä.”
Sen sijaan, että olisin antanut huomiota ja painoarvoa ajatuksille: ”Entäs jos jäädyn täysin. Nolaanko itseni?”
Kokemukseni podcastin aikana
Itse podcastin nauhoittaminen oli hieno kokemus. Aarolla oli rentouttava läsnäolo, hänen kanssaan oli ilo keskustella ja hän veti nauhoitukset ammattimaisesti. Nautin tilanteesta suuresti. Flow oli vahva ja ajantaju katosi täysin.
Kuitenkin tässä vaiheessa kontrollin tarve tuli vahvasti esiin. Kun puhuin, olin aika lailla puheeni flow:ssa, mutta vähän puheeni jälkeen aloin huomaamaan ”epätäydellisyyksiä” juuri puhumissani asioissa. Minussa nousi älyttömän vahva tarve kontrolloida tilannetta eri tavoin. Pystyin aika usein päästämään siitä irti, mutta hyvin usein myös en pystynyt (anteeksi tästä Aaro 😅). Selkeästi tämän asian kanssa tarvitsen vielä paljon harjoittelua.
Kokemukseni podcastin jälkeen
Aika lailla heti, kun astuin studion ovesta ulos, ajatukseni alkoivat laukkaamaan tuhatta ja sataa. Ne tulvivat mieleeni valtavalla voimalla kertoen, mitä kaikkea tärkeää en ollut muistanut sanoa tai mitä asioita en ollut onnistunut sanoittamaan hyvin. Ja kätevästi tässä ajatustulvassa ei ollut yhtään mukana niitä asioita, mitkä oli mennyt tosi hyvin.
Tästä johtuen mielentila oli jopa hieman ”angstinen” sekä omaan suoritukseen pettynyt. Jouduin ihan tosissani päästämään irti ajatuksista, jotka oikein käskivät juosta takaisin studioon ja uudelleen ottaa lähes kaikki otot 😄 Perfektionismi ja kontrollin tarve oli siis vahvasti läsnä.
Tässä muutamia esimerkkejä sen hetkisistä mielessä tapahtuvista ajatuksista: ”Miksi en maininnut tuota asiaa”, ”Toikin tuli sanottua ihan liian epäselvästi”, ”Nyt kyllä mokasin tämän tilaisuuden”, ”Mitähän kuulijat ajattelee? Jne…”
Vaikka en ollut ajatuksiini täysin sulautunut (=identifioitunut), ne tuli silti otettua aika totuutena ja niillä oli ihan älyttömän vahva voima. Tämä mieleni myrsky yllätti itseni ihan täysin ja olo ei ollut hyvä.
Onneksi mielen käsittelyn taidot auttoivat lopulta tässäkin. Haastavien ajatusten ja mielentilan käsittelyn vaiheet meni jotakuinkin näin:
- Myrskyn vietävissä: Ensiksi olin aika lailla täysin ajatusketjujeni vietävissä, mikä ei tuntunut hyvältä.
- Hyödytön kamppailu: Tämän jälkeen aloin hyödyttömästi kamppailemaan ajatuksiani ja tunteitani vastaan toivoen, että ne muuttuisivat.
- Tilan ottaminen: Havahduin tilanteeseen ja otin kunnolla tilaa ajatuksiini ja tunteisiini tietoisuustaidon avulla. Ne eivät olleet enää koko todellisuus. Pystyin myös tämän myötä muistamaan, että mitenkäs se taidokas käsittely menikään.
- Mitä voin oppia: Ensiksi keskityin siihen, mitä voin oppia kokemuksestani. Eli mitä tekisin toisin ensi kerralla.
- Muiden näkökulmien ajattelu: Tämän jälkeen aloin tietoisesti muistuttamaan lukuisista asioista, mitkä olivat menneet nauhoituksessa erittäin hyvin. Syötin siis mielelleni realistisempaa kokonaiskuvaa tapahtuneesta.
- Hyväksyminen ja kaiken väliaikaisuuden muistaminen: Tämän jälkeen aloin ottamaan ajatuksiani kevyemmin ja pyrin vain hyväksymään sen, että tämän tyylinen ajatuksien virta sekä niiden tuottama mieliala nyt vain kestää jonkin aikaa. Kuitenkin ne ovat aina väliaikaisia ihan kuin mikä tahansa muukin asia. Kannattaa antaa vain aikaa ja yrittää samalla olla ruokkimatta niitä lisää. Kaiken väliaikaisuuden sisäistäminen on auttanut suuresti tämänkaltaisissa tilanteissa.
- Huomion tietoinen kiinnittäminen muihin: Viimeiseksi yritin parhaani mukaan olla läsnä ja nauttia perheeni seurasta ja jättää pyörivät ajatukset taka-alalle. Eli yritin pitää huomioni muissa ihmisissä ja ympäristössäni.
Nämä vaiheet tuli käytyä läpi useaan otteeseen, kun monet kerrat tuli sulauduttua ajatuksien pyörteeseen.
Pääasia, jota haluan korostaa on, että vaikka en voinut estää ajatusmyrskyä ja alavireistä mielialaa, tunsin silti tietynlaista rauhaa ja varmuutta syvällä sisimmässäni. Syynä on meditaation lisäämä ymmärrys oman mielen toiminnasta ja taidot sen käsittelyn. Tämä tietynlainen hallinnan tunne tekee sen, että kyseinen ajatusmyrsky ja tunnetila ei liikoja huolettanut. Homma oli siinä suhteessa koko ajan hallussa.
Tämä show kesti loppuillan sekä yön, mutta sen jälkeen seuraava päivä olikin jo paljon parempi. Aloin tiedostamaan yhä enemmän, että aika hyvinhän se podcast oli kokonaisuutena mennyt ja uskon, että sain pääosin viestini ihan hyvin sanoitettua. Lisäksi mitä hyötyä on olla liian kriittinen itseään kohtaan, koska myös podcast:ssa puhuminen on kehitettävä taito. Aina jostain lähdetään liikkeelle.
Ennen mielenharjoittelua olisin samassa tilanteessa todennäköisesti vatvonut mielen negatiivissävytteisiä tarinoita aika pitkäänkin, kun ajatukseni olisi vienyt täysin minua kuin pässiä narussa. Ei olisi ollut kivaa kyytiä.
Loppusanat
Toivottavasti tämä tarina toi konkretiaa, miten mielenharjoittelu ja mindfulness voi auttaa omassa arjessa epävarmuutta tuottavien tilanteiden keskellä.
Epävarmuus kuuluu osaksi elämää ja sen sijaan, että siitä yrittäisi ylikontrollilla päästä kokonaan eroon, on kokonaisuuden kannalta hyvä oppia hyväksymään se ja opetella käytännön taitoja sen käsittelyyn.
Lisäksi kontrollin ja hallinnan tunne on mielenkiintoinen asia. Kontrolli hyvin usein vain huonontaa tilannetta, mutta joskus sillekin on paikkansa.
Meditaatiohan on monella tavalla kontrollin lisäämistä. (Ehkäpä sen takia tykkään siitä niin paljon 🤔). Sen avulla voit yhä paremmin kontrolloida kuinka suhtaudut mielessäsi tapahtuviin asioihin ja käsitellä niitä taidokkaammin. Hallitset siis siinä suhteessa omaa mieltäsi ja kokemustasi paremmin.
Kuitenkin yhtä tärkeä osa mielenharjoittelussa on myös osata päästää irti kontrollista ja oppia vain olemaan ok mielen ja elämän kyydin kanssa.
Itse rakastan, miten mielenharjoittelu on täynnä näitä ”vastakohtia”, joita yritämme oppia soveltamaan viisaasti eri tilanteisiin. Asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia.
